Toimialat/tehtävät

Aloituspäivämäärä

-

Palkkaus

ks. kuvaus

Ilmoitus jätetty

21.9.2021

Palveluesimies

ESPOO

Uudenmaan TE-toimisto on työ- ja elinkeinopalveluja järjestävä ja tuottava valtion viranomainen. TE-palveluissa tuetaan työnhakijoiden nopeaa työllistymistä, parannetaan osaavan työvoiman saatavuutta ja turvataan yritysten toimintaedellytyksiä.

Uudenmaan TE-toimisto on suurin 15:sta alueellisesti toimivasta TE-toimistosta, jotka tarjoavat TE-palveluita omalla toiminta-alueellaan. Uudenmaan TE-toimistossa työskentelee noin 1 000 alansa ammattilaista. Meiltä löytyy vahva asiantuntemus työmarkkinoista sekä työnhakijoiden että työnantajien tukemisen mahdollisuuksista. Lisäksi toimistossamme on mielenkiintoisia tehtäviä muun muassa johtamisen, lakipalvelujen ja viestinnän parissa. Tarjoamme yhteiskunnallisesti merkittäviä tehtäviä, joissa pääset tarkastelemaan näköalapaikalta Uudenmaan työmarkkinatilannetta. Olemme uusiin ajatuksiin kannustava työyhteisö ja teemme päivittäistä työtämme arvojemme kautta: luottamus, yhteistyö, rohkeus ja ammatillisuus.

Viran/tehtävän kuvaus

Uudenmaan TE-toimiston alueella toteutetaan määräaikaisia työllisyyden edistämisen kuntakokeiluja, joiden tavoitteena on työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen, osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen ja työllisyysasteen nostaminen. Tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Nyt haettavana oleva virka tulee sijoittumaan Espoon työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun Espoon kunnan työnjohdon alle. Palvelussuhde solmitaan silti valtioon (TE-toimisto).

Etsimme joukkoomme palveluesimiestä alku,- neuvonta- ja urapalveluihin. Palvelukokonaisuudessa toteutetaan työnhaun alkupalveluita, jossa korostuvat työttömyysturvan vireyttäminen, asiakkaan palvelutarpeen arvioiminen sekä alku/työllistymissuunnitelmien laatiminen. Toimit hallinnollisena esihenkilönä osalle TE-toimiston henkilöstöä sekä työnjohdollisena esihenkilönä koko tiimille. Tehtävänäsi on kokeilulain ja kunta/aluekohtaisen toimintamallin mukaisten palveluprosessien kehittäminen yhdessä kunnan työllisyydenhoidon henkilöstön kanssa. Tehtävä sisältää monialaista ja vastuullista koulutus- ja verkostoyhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Palveluesimiehenä vastaat oman tiimisi osalta työllisyyden kuntakokeilun strategisten tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan suunnittelusta, seurannasta ja arvioinnista sekä toiminnan kehittämisestä. Esihenkilönä vastaat henkilöstön rekrytoinnista, johtamisesta, työhyvinvoinnista sekä osaamisen kehittämisestä.
Oman tiimin johtamistehtäväsi lisäksi vastaat lainmukaisen palveluprosessien toteuttamisesta palvelupäällikön työnjohdon alaisuudessa vastuualueena työllisyyden kuntakokeilujen asiakkaiden peruslausuntoihin liittyvät työttömyysturva-asiat, jotka siirtyvät kuntakokeiluiden toimivaltaan 1.10.2021 alkaen.

Vastaat työttömyysturvan vastuualueesi asiakaspalautteisiin, laadit vastineet valitusvastineisiin, oikaisupyyntöihin sekä kokoat ja valmistelet hallintokanteluihin liittyvän aineiston koko Espoon kuntakokeilun osalta.

Rikosrekisteriote

Selvitys lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä: Valitulla on velvollisuus esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002)

Hakijalta odotamme

Odotamme hakijalta korkeakoulututkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa koulutusta, ajantasaista kokemusta työllisyyden edistämisen tehtävistä ja verkostotyöskentelystä, julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden vankkaa tuntemista, laaja-alaista lainsäädännöllistä työttömyysturvan vastuualueen osaamista. Kykyä ja osaamista johtaa muutoksia sekä uudistaa toimintatapoja. Palveluesimiehen tehtävät edellyttävät erittäin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, tavoitteellista ja tuloshakuista työotetta sekä verkostoissa työskentelyä. Erityisen tärkeää on monialainen verkostotyö koko Työllisyys Espoon toimijoiden kanssa
Odotamme valmiutta työskennellä tarvittaessa eri toimipisteissä. Työ ei vaadi jatkuvaa fyysistä läsnäoloa, vaan myös etätyöhön on mahdollisuus.

Työssä tarvittava kielitaito

Tehtävän hoidossa tarvitaan hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Eduksi luetaan hyvä englannin kielen taito ja muu monipuolinen kielitaito

Luemme eduksi

Tässä tehtävässä sinulle on etua esimieskokemuksesta, julkisesta työvoimapalvelusta koskevan lainsäädännön ja ohjeistuksen tuntemuksesta sekä laaja-alaisesta työttömyysturvaosaamisesta

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Palkkaus määräytyy TE-hallinnon palkkausjärjestelmän vaativuustason T10-T11 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkanosa on 3133,46- 3310,62 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, joka voi olla enimmillään 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Uudella henkilöllä suoriutumiseen perustuva palkanosa määrittyy tyypillisesti välille 15,75-19,00 %.

Edut

Henkilöstön jatkuva osaamisen kehittäminen ja työhyvinvointi ovat meille tärkeitä asioita ja panostanne uusien työntekijöidemme perehdytykseen. Etätyö helpottaa työn ja vapaa-ajan tasapainon säilyttämistä. Lisäksi meillä on käytössä työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu sekä työterveyshuolto

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on yksi hallituksen suurista työllisyysuudistuksista vuodelle 2022. Mallin tavoitteena on saada asiakkaiden työnhaku tehokkaammin käyntiin tarjoamalla nopeammin henkilökohtaista palvelua omatoimisen työnhaun ohella heti työnhaun alussa ja työttömyyden pitkittyessä. Tämän toteuttamiseksi Uudenmaan TE-toimisto etsii lisää vakituisia asiantuntijoita ja palveluesihenkilöitä mukaan toteuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeää uudistusta ja tukemaan asiakkaita työnhaussa. Nyt haussa oleva esihenkilötehtävä sijoittuu Espoon työllisyyden kuntakokeiluun.

Virka on viraston yhteinen
Virka täytetään ehdollisena siihen saakka, kunnes eduskunta vahvistaa siihen myönnettävät määrärahat.

TE-toimiston lisäksi rekrytointiprosessiin hakemusten käsittelemiseen ja valintoihin osallistuu myös Espoon kaupungin edustaja, vaikka rekrytointipäätöksen tekee TE-toimisto

Toimipisteemme on muuttamassa loka-marraskuun 2021 vaihteessa Matinkylään, Piispanportti 10, 02200 Espoo.

ID: 32-1284-2021
Lisätietoja tehtävästä

Sirpa Jylkkä
Palvelupäällikkö
p. 02950 40269 soittoaika 27.9. 2021 klo 9-10
sirpa.jylkka@espoo.fi

Ulla Kangas
Palvelupäällikkö
soittopyynnöt sähköpostilla
ulla.kangas@espoo.fi
Työnantajan WWW-osoite:

Lisätiedot: puh. ["0295040269"] ["sirpa.jylkka@espoo.fi", "ulla.kangas@espoo.fi"]